Päätin yrittää alkaa tervehdyttämään itteeni.Viime aikoina mun ajattelu on saanu jotain niin sairaita piirteitä,että mua on alkanu pelottaan.Mut nyt yritän oikeesti alkaa syömään järkevästi..silleen,niin ku kaikissa terveys-lehdissä neuvotaan:sopivasti.Eikä mitään herkkuja,niin ku oon aikasemmin tehny,vaan terveellistä ruokaa.Ja pidän liikkumiset ennallaan.Mä lisää aluksi sekä lounaalle että päivälliselle yhden leivän ja alan illalla syödä jotain.Puhuin tästä jo äidillekin,en tästä ahdistuksesta,vaan kaikista fyysisistä oireista,ja se oli silleen et ehottomasti alat syödä enemmän ja että käydään mittauttamassa multa hemoglobiini ku meen takas kotiin.Ja mulla on heti helpompi olla.Oon saanu luvan syödä enemmän.
   Mut silti tää on vaikeeta.Vaikka mä tiiän,että mun täytyy syödä enemmän,muuten mä en yksinkertasesti kohta jaksa tehdä mitään,nii se sairas ääni mun päässä vain kuiskailee omiaan.Ei auta,vaikka yritän aatella,että NYT aion jatkaa liikkumista entiseen malliin.Ja että jaksanki sitte liikkua paremmin.Että todennäkösesti laihdun edelleen.Mut että jos mä jatkan tällasella syönnillä,en kyllä saavuta mitään.Sit vaan jossain vaiheessa en enää jaksa ja alan ahmia.Jos kattoisin nyt vähitellen,että miltä musta alkaa tuntumaan.Ja jos oon vappuun mennessä lihonu muodottomaksi,nii saan jatkaa entiseen malliin ihan vapaasti.
   Mä en vaan jaksa enää olla niin vitun väsyny jakuvasti.Mä haluan jaksaa opiskella ja tehdä asioita,joista mä nautin.Mä haluan olla niin ku mun kaverit,joille syöminen ja ruoka on ihan normaaleita asioita.Mä haluan tän ikuisen tyytymättömyyden pois musta.Oonko mä sitte onnellinen,ku painan vielä muutaman kilon vähemmän,mut saan joka hetki taistella,etten sortuis syömään?Tuskimpa.