Olen ollut tämän viikon väsynyt,mutta löysin siihen ratkaisun.Olen yrittänyt olla ajattelematta,koska ajatukset vievät aina vääjämättä siihen ainoaan suuntaan,johon en tahtoisi.Leikin piilosta muistojen kanssa ja suljen oven perässäni.Syksyä ei ole koska nyt on talvi.

Avuttomina,lohduttomina hetkinä tunnen sen valtaavan mieleni.Kai se on päättänyt tulla takaisin ja minä tiedän että en aio estää sitä.Se on kidutuskammio.Se on turva ja suoja.Tänään se sai olon tuntumaan hienolta.Vahvalta.Nyt se kuiskii korviin miten laiska ja huono olen.Koska en lähtenyt juoksemaan lumimyrskyyn.Ja että olen syönyt liikaa,koska minun ei ole nälkä.Minä kuuntelen nöyränä,koska tiedän sen olevan oikeasssa.Eikä minua huvita enää väittää vastaan.Siellä olen turvassa.

En enää toivo mitään.En enää tahdo mitään.Minä valitsen helpomman tien,turtumuksen,suloisen tyhjyyden,ajatuksettomuuden,muistottomuuden.Jos ei toivo mitään ei voi myöskään pettyä.

Olipa kerran syksy..ja uusia kasvoja joka puolella,helppo uskotella että täällä on niin hyvä olla,että en tarvitse turvaani,en tarvitse juoksuaskeleita ja tiukkoja sääntöjä syömiselle,koska eihän näin hyvässä paikassa VOI LIHOA.Ja jos on joku joka rakastaa ja pitää kiinni,mitä minä silloin teen turvapaikallani?Minun turvanihan oli hänen sylissään.
   Minä olin sykkyrällä hänen lämmössään ja kehräsin tyytyväisenä.Minä olin minä ja minä nautin siitä.Oli ihanaa olla minä!Ihanaa herätä aamulla,ihanaa syödä,tuntea,nauraa,tanssia,elää,Olin ehjä ja tiesin sen.Ensimmäistä kertaa niin kovin pitkään aikaan.Kuljin onnen voimalla.Nyt kuljen kofeiinilla.J a silläkin ontuen.

Sitten tuli pimeys.Kaikki oli mennyttä.Yhtenä hetkenä minulla oli vielä syitä,joiden vuoksi herätä aamulla ja toisena vain pimeys.Minä join,mutta se ei hukkunut.Minä join ja join ja join mutta aina vain se pimeys.Minä elin,nauroin,olin kuten muutkin,mutta se oli pimeää,tyhjää,tarkoituksetonta.Minulla ei ollut enää SYYTÄ.Peilistä näin,miten olin antanut itseni mennä,miten olin inhottavan ällöttävän,säälittävän LÄSKI.
   Hän oli pahoilaan,huolissaan,mutta ei katunut.Sanoi,että voidaan tavata,otti syliin ja piti hyvänä,sanoi kauniita asioita ja oli vieressä,mutta ei halunnut pyyhkiä menneitä pois.Ei halunnut aloittaa alusta,antaa toista mahdollisuutta.Ei ottanut pimeyttä pois.

Mutta minä löysin turvani uudestaan.Minä en juo enää.Minä en syö enää.Minä juoksen.Ja olen turvassa.